Sivut

perjantai 26. lokakuuta 2018

Vapepa-toiminnassa mukana oleminen on aina uuden oppimista ja kehittymistä ja siinä saa tutkia ja kehittää myös uusia asioita hyvässä porukassa

Tämän postauksen lähtökohta on avata hieman paikallisen Vapepa-RPAS-ryhmän, joka on nimeltään "Vapepa RPAS Tampere 501" aktiivista harkoitustoimintaa ja siihen liittyvä harrastamista.

Tällä hetkellä Suomessa on jo muutamia perustettuja Vapepa-RPAS-ryhmiä ja lisää koulutettuja tahoja on siis tällekin puolelle tulossa. Itse kuulun erittäin aktiiviseen ja säännöllisesti harjoittelevaan Vapepa-RPAS-ryhmään, joka toimii täällä Pirkanmaalla.

Miehittämättömiä ilma-aluksia on siis nyt alettu käyttää myös Vapepa-toiminnassa viranomaisten tukena ja lähimmäisen apuna mm. etsintätehtävillä. RPAS-jutuista ja muutenkin Vapepasta kiinnostuneiden kannattaa olla yhteydessä paikalliseen RPAS-ryhmän johtajaan tai valmuispäällikköön, joka sitten ohjeistaa eteenpäin matkalla ryhmän jäseneksi.

Ryhmämme käytössä ei vielä ole lämpökameroita, koska lennetään ryhmän jäsenten ja harrastajien omilla laitteilla, mutta aihetta tutkitaan koko ajan ja ollaan kuulolla, jos sellaisia joskus saisimme käyttöömme.

Olemme kuitenkun alkaneet syksyn pimeiden saavuttua testaaamaan kopteriin kiinnitettäviä erilaisia valojärjestelmiä ja vaikka se työ onkin vasta aivan alussa, niin siitä on jo nyt saatu sellaisia kokemuksia, että tietyt ratkaisut sopivat erilaisiin tilanteisiin toisia paremmin. Tätä puolta siis vielä edelleen tutkitaan ja harjoitellaan ja tulevaisuus näyttää millaisiin ratkaisuihin päädytään. Olemme hakeneet edellytyksiä sille, että meillä olisi kyky toimia myös hämärässä ja pimeään aikaan erilaisten koptereihin saatavien lisävalojen ja muun toimintaa tukevan välineistön avulla.

LumeCube-valot sisätestissä.
LumeCube-valot tarkastelussa.
LumeCube-valot kopteriin kiinnitettynä ja mukana pimeäharjoituksissa.
Loppukäyttäjätestaus- ja kommentointi-ideaan viitaten olemme saaneet ja/tai tehneet ja myös itse rakennelleet harjoitus- ja etsintävälineistöön lukuisia muita asiaa helpottavia ja tehostavia elementtejä.

Olemme kokeilleet erilaisia asioita ja monenlaisia asioita tullaan kokeilemaan lähitulevaisuudessa ja olemme avoimia eri tavarantoimittajien vinkeille ja ideoille, joista voisi olla toiminnassa hyötyä ja näin ollen saataisiin puolin ja toisin asioita paremmalle mallille ja menemään eteenpäin.

Autossa sijaitseva kuvatulkintapiste mallia "Tee Se Itse".
Ryhmällä olevan PopUp-teltan tarkoitus on käyttää sitä mm. kuvatulkintapaikalla auringonvalolta suojautumiseen, jotta kuvatulkintaa voitaisiin tehdä mahdollisimman tehokkaasti. Auton takapenkille rakennettu kuvatulkintapiste on kyllä sekin varteenotettava tietyissä tilanteissa, mutta se on auttamattomasti monesti liian pieni ja "epäergonominen", joten vaikka se on "helposti" mukana liikkuvaa mallia, niin tarve teltalle oli suuri ja siksi sellainen hankittiin erillisten sponsorien avulla ryhmän käyttöön.

On hommattu aggregaatteja ja niitä on aina hälytyksissä useammalla toimijalla mukana, jotta ryhmällä olisi aina liikkeellä ollessaan mahdollissuus akkujen lataamiseen maastossa ja valaistuksen aikaansaamiseen pimeässä toimiaksemme mahdollisimman tehokkaasti.

Lisäksi on hankittu erilaisia vilkkuvaloja ja Led-valopaneeleja autojen katolle ja olemme näin ollen lisänneet turvallisuutta myös siltä osin.

Näiden erilaisten apuvälineiden ja kehiteltyjen juttujen avulla pysytään paremmin turvassa ja erilaiset työskentely-ympäristöt ovat näin ollen kehittyneet. Pitkä on vielä matka ja tämä kaikki vaatii harjoittelua ja soveltamista sekä testailua ja kokeilemista, mutta pikku hiljaa pienin harppauksin eteenpäin.

Drone-harjoituksen varoitusmerkki tieosuudella saapumissuunnassa antaa muille alueen käyttäjille ennakkovaroituksen.

Syvällisempi vilkaisu Vapepa-RPAS-harrastuspuoleen.

Treenaaminen on tuottanut tulosta ja olemme menneen kesän aikana eteenpäin ja olemme saaneet oikeuden osallistua viranomaisen antamille etsintätehtäville ja suorittaa etsintää "Droneilla". Meitä on jo yli kymmenen koulutuksen saanutta aktiivia ryhmässä.

Tulevaisuudessa on sitten hienoa lukea mm. tätä postausta siitä, että miten kaikki on edennyt ja miten siihen tulevaisuutemme historiaan on tultu ja miten siitä on jatkettu yhdessä eteenpäin.

On ollut hienoa huomata, että yhteistyössä on voimaa ja monella taholla on kiinnostusta ja etenkin sitä auttamisenhalua. Kukin taho tekee sitä mitä parhaiten osaa ja monisti on huomattu, että ihan pienillä panostuksilla päästään tekemään tehokkaasti hyvää.

Yritteliäisyys kun yhdistetään auttamishaluun, niin saadaan jo aikaiseksi paljon ja kun tähän lisätään asiantuntemusta ja sopiva sponsori, niin saadaankin jo aikaiseksi paljon.

Seuraavassa muutama esimerkkikuva ja periaatteellinen lähtökohta siihen, että mitä juttuja olemme viimeaikoina harjoiteltu ja mitä kaikkea asiaan kuuluu.

Laitteet, joilla lennetään ja harjoitellaan ovat toistaiseksi normaaleja kuluttajaluokan välineitä, joiden käyttämiseen on laadittu tarkastuslistoja ja lentotyötä tehdään Trafin määräysten mukaisesti turvallisuuslähtöisesti ja dokumentoidusti.

Kuvassa PH4-kalustoa ja kuvan oikeassa yläreunassa laskeutumisalusta.
Erilaisia haasteita on taklattu matkan varrella mm. seuraavin keinoin: Säkönsaannin varmistamiseksi maastossa liikkeellä ollessa useammalla henkilöllä on ryhmässä aggregaatit (omien henkilökohtaisten varusteiden lisäksi), jotta saadaan virtaa metsässä kuvatulkintaa tehdessä ja akkujen lataamiseksi. Myös erilaisilla invertteri-systeemeillä ja akku-järjestelyillä pyritään taklaamaan nämä sähkönsaantihaasteet.

Ergonomia ja kuvatulkintapisteiden haasteet: Kuvatulkintapisteitä on rakennettu sekä autonperään, että auton takapenkille ja vanhan ambulanssin peräosaan ja lisäksi ryhmälle on saatu hankittua käyttöön myös PopUp-teltta, joka voidaan pystyttää nopeasti ja jossa voidaan sitten auringolta ja tuulelta suojassa tehdä kuvatulkintaa. Nämä varusteet kulkevat mm. peräkärryssä ja/tai henkilöautoissa etsintä ja harjoituspaikoille.

Muitakin haasteita toki on ollut ja tulee olemaan, mutta kirjoitetaan sitten niistä tuonnempana. Tässä oli pieni läpileikkaus asiaan niin kuin minä sen olen nähnyt. Hienoa toimintaa omasta mielestäni ja ryhmässä on niin huippuja tyyppejä, että olen etuoikeutettu saadessani heidän kanssaan työskennellä ja harjoitella!

Tuossa videokooste perustoiminnastamme:



Hauskaa ja turvallista syksyä kaikille toivottelee monessa mukana oleva vapaaehtoinen toimija - Pasi

JJ-Trailers 3000S -kippikärry RPAS Tampere 501 käyttöön syksyllä 2018

Ryhmällä käytössä oleva peräkärry.
Ryhmämme eli siis Vapepa RPAS Tampere 501 -ryhmän vahvuudet ja suorituskyky lisääntyi jälleen, kun saimme otettua operatiiviseen käyttöömme kuomullinen peräkärryn (JJ-Trailers 3000S -kippikärry), jolla nyt saamme teltan, pöydät/työtasot, tuolit, teltanpainot, maalinuket (etsintäharjoituksia varten), aggrekaatin sekä muut olennaiset kalusteet kulkemaan harjoituksiin ja oikeille etsinnöille. Kiitos tästä kaikesta kuuluu kaikille eri yhteistyökumppaneille, jotka ovat ryhmää näissä aluvaiheen asioissa auttaneet etenemään siihen toivottuun suuntaan.

Ryhmällä käytössä oleva PupUp-teltta, jossa voidaan työskennellä ja tehdä mm. kuvatulkintaa.
Teltta sivusta kuvattuna. Musta kolmella umpiseinällä ja yhdellä oviseinällä ja teltan koko on 2x3 m.
Tällaista yhteistyötä ja yhteispeliä tarvitaan ja siksi on hyvä, että mahdollisimman moni pystyy ottamaan osaa yhteisen hyvän tavoittelemmiseen ja silloin kukin tekee sitä mitä osaa tai mistä on kiinnostunut ja voimme auttaa toinen toisiamme eri ammattiryhmien välillä ja eri osaajien toimesta.

Telttaan olisi tarkoitus vielä saada hankittua viileitä kelejä silmällä pitäen kaasulämmitin ja sen hankimiseksi ollaankin avattu jo keskusteluyhteyksiä, joten katsotaan miten se etenee.

Olen aina ollut sitä mieltä, että Vapepa-toiminta eri osa-alueidensa myötä antaa isolle joukolle sellaisen harrastuksen, jolla on merkitystä ja itse toiminnassa mukana olevana aktiivina on hienoa huomata, että hyvää saadan aikaiseksi niin monella tavalla ja monella osa-alueella kun vaan jaksetaan yrittää.

Mukana kärryssä kulkeva "maalihenkilö".
"Maalihenkilö" sijoitettuna maastoon etsintäharjoituksessa etsintäkurssilla.
IKH:sta hankitut pöydät, jotka voidaan kytkeä toisiinsa ja jotka saadaan sijoitettua telttaan sopivasti.
Aggrekaatti, jolla saadaan teltan valoille virtaa ja saadaan ladattua akkuja ja käytettyä muitakin olennaisia sähkölaitteita.
Peräkärry varustettiin kuomulla, jotta saadan teltta ja muut tarvikkeet kulkemaan sateelta suojassa ja lisäksi lisätoiveiden mukaan asennutettiin kärryyn keltaiset sivuvalot, koska se lisää olennaisesti kärryn havaittavuutta pimeällä ja se lisää siis myös turvallisuutta puolin ja toisin.

Kärryn sivuvalot, joista on hyötyä esim. pimeällä.

Olemme ideoineet, että kärryyn voisi vielä hankkia tasovilkkuja (R65 hyväksyttyjä) asennettavaksi, jotta saadaan se vilkkumaan sopivasti ja sitä voitaisiin käyttää tiealueella suojana henkilöiden toimiessa RPAS-toiminnassa tien välittömässä läheisyydessä, mutta katsotaan miten tämä saataisiin aikaiseksi.


Lisäksi olemme miettineet kärryn varustamista ylimääräisellä akulla, jotta saisimme kärryn ledivalot palamaan kärryn ollessa irti autosta. Tämä vaatii siis vään harrastuneisuutta ja sähköjohtoa ja muutaman muun osan, mutta katsotaan saadaanko sellainen yhdessä jossakin vaiheessa aikaiseksi. Pitänee siis päivittää postausta kuvien kera, jos sellaisen ihmeen joskus saisimme aikaiseksi.

Monessa mukana oleva innokas vapaaehtoinen toimija - Pasi

keskiviikko 24. lokakuuta 2018

iPad 32 Gb +Cellurar lennätyskäytössä hyväksi havaittu

Vapepa-RPAS-harrastuksessani minulla on käytössä sekä Android- ja IOS-laitteita, mutta pääsääntöisesti DJI:n softat ja kone toimii yhteen IOS-laitteen kanssa, joten käytössäni on iPad 32Gb Cellurar, jossa on kirkas 9,7 tuuman Retina-näyttö.



Laite tukee DJI GO ja GS PRO -sovelluksia ja sitä myöden jälkimmäisen avulla saadaan aikaiseksi automaattisia lentotehtäviä Phantom 3 ja Phantom 4 -koptereille ja näin ollen pystytään toimintaa suorittamaan ja sitä ennen kaikkea harjoittelemaan.

Laitteen akku kestää hyvin toiminnan tiimellyksessä ja varalla toki on tuo hieman kestävämpi ja säänkestoltaan parempi, mutta pienempi Android-tabletti, joka sittemmin on vapautunut suunnittelu ja ennakkotehtävien suorittamiseen. Android-tabletissa on käytössä Litchi-sovellus.

Olemme kehittäneet ja kokeilleet harjoitusten yhteydesä erilaisia monitoritelineitä - niin autoihin, kuin pöydillekin, joten ergonomiaakin olemme muistaneet asiayhteydessä miettiä mm. kuvatulkitsijoita silmällä pitäen, mutta toki tällä alueella on vielä paljon opittavaa ja kehitettävää.

Auton takapenkillä oleva kuvatulkintapiste, joka osoittautui vähän ahtaaksi,
joten siksi hankittiin ryhmän käyttöön 2x3 m PopUp-teltta.
Virta kuvan tilanteessa tulee autossa olevista lisäakuista ja Sini-aalto-invertteristä.
iPad:n tärkeimmät ominaisuudet:
  • Tuki mobiililaajakaistayhteydelle, jopa 150 Mbit/s (4G/3G/HSDPA+ ja EDGE/GPRS)
  • Nano SIM-kortti-paikka
  • 9,7 tuuman (lävistäjä) led-taustavalaistu Multi-Touch-näyttö IPS-teknologialla (2048 x 1536)
  • Tehokas A9-prosessori
  • 32 Gt sisäistä muistia
  • WiFi ac
  • Koti-painikkeeseen sisäänrakennettu sormenjälkitunnistin
  • Käyttöjärjestelmä - iOS 10
  • Mitat 240 x 169,5 x 7.5 mm
  • Paino 478g
  • Valmistajan takuu laitteelle 12 kk
  • Tietoliikenne Wlan - WiFi ac
  • Sisäinen 720p FaceTime HD -kamera
  • 8 Mpix kamera valokuvien ottamiseen
  • Bluetooth 4.2
  • Navigointi ja liitettävyys
  • Lightning-liitin
  • Digitaalinen kompassi
  • A-GPS ja GLONAS
  • iBeacon-mikropaikannus
  • Media- ja ääniominaisuudet
  • Stereokaiuttimet
  • Sisäänrakennettut kaksi mikrofonia
  • 3,5 mm kuulokeliitäntä.
Näytön suojaksi tai siis auringon valon hankaloittamiin olosuhteisiin ja sen estämiseksi ollaan hankittu näytölle aurinkosuoja, joka toki tabletin käyttämistä vähän hankaloittaa, mutta usein se on ensiarvoisen tärkeä, koska käytössämme ei vielä ole CrystalSky-näyttöjä, jotka vähentäisivät tätä ko. ongelmaa. Pitää siis tutkia joskus mahdollisuutta saada kokeiltavaksi joskus tuollainen CrystalSky-näyttö. 

Kommentoijana jälleen se monessa mukana oleva "testausinsinörtti" ja/tai aktiivinen vapaaehtoinen...

tiistai 23. lokakuuta 2018

Lumisen Luminalights Striker 560 ja valoa riittää

Sain asennettua autoni keulalle Lumiseligts Striker 560 -lisävalopaneelin (www.lumise.fi) ja nyt riittää autossa (tai siis Opelissakin) valoa kun liikkuu noilla pimeillä Pirkanmaan teillä tuolla peurojen seassa. Usein Vapepa-hälytyksillä ja treeneissä olevana henkilönä tuolla Tottijärven perukoilla ja Nokialla pimeillä teillä on ah huomaa paljon peuroja,  kun mm. liikkuu iltapmyöhällä noissa Vapepa-RPAS-toiminnan treeneissä, joita ryhmän kanssa säännöllisesti järjestetään, jotta tuntuma pysyy yllä ja opitaan aina uutta ja opitaan tekemään asioita tehokkaammin ja paremmin.


Takaisin valoasiaan siis. Nämä valot auttavat erilaisissa tehtävissä kun pimeässä kuljetaan näin syksyn pimeiden aikojen saavuttua, joten olen enemmän kuin tyytyväinen.

Toisaalta lyhyet valot ja niiden valovoima ei tietenkään parantunut, joten pimeällä on edelleen paljon haasteita, mutta koska esimerkiksi Vapepa-jutuissa ollaan liikkeellä usein pimeän aikaan ja vastaantulevista autoista ei ole paljon harmia, niin voi käyttää pitkiä valoja halutessaan ja kyllä nyt haluaakin kun on valoa auton nokalla enemmän.

https://www.lumise.fi/ajoneuvovalaistus/tuote/lisavalopaketti-luminalights-striker-560-premium/3010130089/

Lisävalopaketti LuminaLights Striker 560 on LuminaLights perheen paneelivalo, jollaisen voi asentaa autoon yksittäin (pariton määrä on nykyisin sallittu) kunhan ei ylitä valojen yhteenlaskettua Referenssilukua.

Pitkälle näyttävä valokuvio täydentää erinomaisesti auton omia valoja ja sopii halogen- tai xenon-valojen kanssa käytettäväksi. Ja valot ovat aiheuttaneet kaveripiirissäkin halua hankkia muihinkin autoihin lisävalaistusta.

Valon pantakiinnitys mahdollistaa asennuksen myös valon yläpuolelta ja itse käytin paketissa tullutta rekisterikilven taakse asennettavaa 3mm:n RST kilpitelinettä, joka oli mukana tulleilla ruuveilla helppo asentaa.

Premium paketin sisältö

• LuminaLights Striker 560
• Kilpiteline, RST 3 mm
• Kiinnitysruuvit kilpitelineelle, 10kpl ristipääruuvi
• 2 x tukitanko musta, latta
• LuminaLights DT-relejohtosarja

 Lisävalon tekniset tiedot

• Käyttöjännite 10-30V DC
• Teoreettinen maksimiteho: 120W (40 x 3W CREE LED)
• Todellinen ottoteho: 73W
• Valoteho: 8800lm (valmistajan ilmoittama)
• Referenssiluku: 40
• Värilämpötila: 6000K
• Mitat: 560 x 78(90) x 90mm (LxKxS)
• Takaylitys: 45mm
• Virtajohdossa (40cm) Deutch DT 2-pin liitin
• Sisältää myös Deutch DT 2-pin liittimen vastakappaleen 15cm johdolla
• Kestävä polykarbonaattilinssi
• Alumiinirunko
• 4mm RST U-jalka
• RST-ruuvit
• Helppo tasosäätö
• Paino: 4000g
• Hyväksytty tieliikennekäyttöön
• Takuu 24kk

Omasta mielestäni huippu tuote ja lunastaa paikkansa välineistössä ja pitää miettiä sellaisen hankkimista myös toiseen autoon.

Hauskaa ja turvallista syksyä ja talven odotusta kaikille. Pysykää turvassa ja tallessa ja olkaa varovaisia, koska yöpakkasia on jo ja aamulla oli liukasta ainakin Pirkanmaalla! Nimimerkillä "ensilumen tulemista odottava vapaaehtoinen".

perjantai 4. toukokuuta 2018

Niin lämmin tunne herää sisälläin...




Pitkästä aikaa tekstillistä lähestymistä ajankohtaiseen asiaan:

Kuljen ison kauppakeskuksen parkkipaikalla. Olen juuri pysäköinyt autoni sinne vähän sivummalle, koska haluan, että en ole vaaraksi muille hienommille ja kalliimmille "pirsseille".

Lisäksi juuri tuolla parkkipaikan reuna-alueella saan rauhassa siistiytyä eli puhdistaa kenkieni sisällön...roskista, kivistä ja vedestä - niin vettä kengässä, niissä molemmissa! Ja saan siellä rauhassa "kammata" naamani, jos siihen ilmenee tarvetta.

Lisäksi sivuun pysäköinnillä varmistan sen, että en ole muiden kiireisempien ja siistimpien ihmisten tiellä. En halua häiritä muita kanssaliikkujia tuolla kolisevalla ja kilkuttavalla autollani, joka kuitenkin on ajanut asiansa ja täyttänyt paikkansa niissä olosuhteissa, joista juuri tulen.

Auto on ääriään myöden täynnä kaikenlaista enemmän tai vähemmän tarvittavaa materiaalia ja varusteita, joita isoa osaa tälläkin keikalla tarvittiin.

Huomaan onnekseni katsoa taustapeilistä itsenäni ennen autosta ulos kömpimistäni. Naamani ja olemukseni on hieman likainen...kuusenhavuja hiuksissa ja olkapäillä, vähän savea tai multaa naamassa, pihkaa hanskoissa, jne. sekä vettä kengässä tai siis niissä molemmissa turvakengissä.
Suin vaatteista ja naamasta vähän suurimpia likamöykkyjä pois ja totean, että taidan tuoksua "lievästi" metsälle ja vähän "vähemmän lievästi" hielle...mikä "miehekäs" haju ajattelen...no kullakin on mielipiteensä asiasta, mutta vähemmän kiva haju tuo on ihmisten ilmoilla liikuttaessa.

En ole likainen siksi, että olisin ollut huonoilla teillä, en siksi, että olisin ollut hunningolla tai tekemässä pahojani, vaan olen juuri tulossa onnistuneelta etsintäreissulta kaikkeni antaneena. Päälläni on metsässä ryvettyneet ja tietenkin heijastimilla varustetut turvavarusteet, joista on taas ollut hyötyä tuolla metsikössä ja kivikossa rypiessä.

Mietin ensiksi, että pitäisikö tämä kaupassa käynti tällä kertaa jättää väliin ja olenko liian pelottava näky, jos liikun ihmisten ilmoitta tämän näköisenä? Nälkä vie kuitenkin voiton ja aloitan lähestymiskiidon kauppaa kohti.

Ensiksi muistan miettineeni, että pitäisikö minun vaihtaa "siviilivaatteet" päälleni, mutta olen liian väsynyt tekemään sen ja samalla totean itselleni, että aiheutan enemmän paheksuntaa, jos alan vaihtaa vaatteita siinä parkkipaikalla ja riisun auton vieressä itseni boxereilleni. Ne pikkukengissä kulkevat kanssaihmiset sitten kilpaa
soittaisivat hätäkeskukseen kutsuakseen poliisit paikalle kun "hassu setä" nyt on mukamas siveetön julkisella paikalla.

Mikäli olisin alkanut vaihtaa vaatteita, niin olisin paljastan itsestäni enemmän (liikaa), kuin vain sen, mikä lukee varusteissani eli Vapepa Tampere, ViVa, Vapaaehtoinen pelastuspalvelu, ETSINTÄ, jne.
Päädyn siis siihen vaihtoehtoon, että en vaihda vaatteita vaan nolaan pahimmillaan itseni näillä ylläni olevilla kuteilla ja siirryn kauppaan sellaisena kuin olin/olen.


Kävelen ison kauppakeskuksen käytävällä ja vastaani tulee muutamia ihmisiä - osa välttelee katsomasta minua suoraan ja osa katsoo minua tai minun lävitseni.

Mietin koko ajan, että miten asiaan pitäisi suhtautua. Kunnes sitten vastaan kävelee eräs äitiään kädestä kiinni pitävä, arviolta neljä- tai viisivuotias pikkuneiti, joka näkee minut, varusteeni ja heijastinliivini, katsoo ensin minua tosi pitkään ja sitten kiskoo äitiään takiliepeestä ja kuistaa liian kuuluvasti, että se olisi pelkkä kuiskaus, äidilleen, että:
"Katso, katso Äiti, tuo setä on varmaan jokin PELASTAJA - niinkun se palomies silloin, mutta se ei ole kuitenkaan palomies. Ja katso Äiti, sillä on hienot heijastimetkin vaatteissa!" - hymyä äänessään ja kunnioitusta katseessaan tyttö seuraa katseella, kun kuljen ohi ja nyökkään heille pienen tervehdyksen.

Huomaan itsekin selvästi ryhdistäytyneeni ja kulkevani enemmän pystyssä päin ja olenkin erittäin tyytyväinen siitä, että päätin olla vaihtamatta varusteita ennen kauppaan tulemistani.





Miten pienestä voikaan olla ihmisen hyvä mieli kiinni ja mitenkä pienet asiat antavat lisämotivaatiota ja tsekunnioitusta sekä itseluottamusta tekemiseen. Kiitos sinä pieni tulevaisuuden PELASTAJA ja tulevaisuuden toivo, kun vaikutit minuun siten kuin vaikutit!

Lähden kaupasta ryhdikkäästi, täynnä tarmoa ja suunnitelmia ja enää ei juuri päättyneen tehtävän fyysinen rasitus paina, ainakaan niin paljoa kuin äsken, vaikka se tuntuukin vielä selässä ja jaloissa. Tiedän, että kotiin päästyäni unikin maistuu.

Kaiken kruuna vielä se, kun parkkipaikalla omaa autoani lähestyessäni huomaan matkalla erään auton etupenkillä takin, eikä minkä tahansa takin, vaan huomiovaatetuksellisen takin heijastimineen ja merkkeineen (taisi siinä lukea Pelastuskoirat) ja pystyn toteamaan, että tuolla autolla liikkuja kuuluu kanssani samaan "heimoon" / "klaaniin", johon meidän lisäksemme kuuluu noin 22 000 muutakin Vapaatoisen pelastuspalvelun eli Vapepan aktiivista henkilöä Suomesssa ja tuohon ryhmään kuuluessani olen ylpeä ja määrätietoinen sekä koulutettu ja motivoitunut. Luottamus siihen, että osaan ja haluan toimia muiden klaaniini kuuluvien kanssa tavoitellen samaa päämäärää
#huomiovaateklaani #pelastajiaomallatavallaan

Viimeaikaisen tutkimuksen mukaan nykyisin nuorista suuri osa tekee vapaaehtoistyötä ja osa niistä, jotka eivät juuri nyt tee vapaaehtoistyötä tekisivät sitä mielellään, jos heitä vähän enemmän siihen joku houkuttelisi (https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005663965.html).

Tulee itselleni tunne, että maailmassa on vielä toivoa.

Tuo, että tuntee kuuluvansa samaan klaaniin tai heimoon ja on ylpeä siitä, mihin kuuluu, tuntuu ainakin itsestä voimauttavalta ja todella hienolta.



Harrastus, jolla on merkitystä ja ainakin itselleni se merkitsee paljon - siksi sitä teen. #harrastusjollaonmerkitystä #vapepatampere #vapepa #spr#pelastuskoirat #rpas

Monessa mukana oleva vapaaehtoinen Pasi