Sivut

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Nikon D7100

Nikon D7100

Kameralaukkuuni ilmestyi nyt keväällä uusi tulokas eli tuon hyvin palvelleen ja edelleenkin palvelevan Nikonin D80 järjestelmäkameran siirsin kakkoskameraksi ja nyt siis ykköskameran paikan lunasti Nikon D7100 (sillä kun saa jo niitä HD-videoitakin tallennettua). Tein hankinnan hyvin palvelevasta liikkeestä Rajalasta Tampereelta, eli http://www.rajalacamera.fi/ - suosittelen.

Kameran rungoissa ollaan mielestäni menty valovuosia eteenpäin tuossa tekniikassa kun vertaa tuota hankkimaani D7100 kameran runkoa ja tuota jo yli viisi vuotta vanhaa D80 järjestelmäkamerarunkoa keskenään.

Toki tuo vanha D80 palvelee vielä hyvin ainakin kakkoskamerana, mutta uuteen kameraan tutustuttani se on lunastanut paikkansa erinomaisena harrastusvälineenä. Suurin puute tuossa D80:ssa varmaankin oli se, että sillä ei saanut kuvattua tuota videomateriaalia, kun omaisuutta joskus olisi tarvinnut.

Pitkään harkitsin hankkisinko Nikonilta tuon D7000-mallin vai uudemman D7100-mallin. Päädyin tuohon uudempaan sen uudemman tekniikan ja muiden ominaisuuksien perusteella (tosin pitkään asiaa pohdin) ja olen ollut valintaani tyytyväinen.

Aikaa harrastukselle kun vielä olisi enemmän, niin saisi kokeiltua erilaisia kuvaustilanteita ja paikkoja, mutta pienin harppauksin tässä edetään.

Omassa käytössä hyväksi havaittuja juttuja kamerassa ovat mm. seuraavat ominaisuudet:

1. Kamerasta puuttuu optinen alipäästösuodin (OLPF) ja kuviin saadaan entistä enemmän tarkkuutta.
2. Kaksi muistukorttipaikkaa, jolloin niiden tehokas käyttö edesauttaa backupien ja RAW-kuvien tallentamista kuvaustilanteessa.
3. HDMI-liitin/-ulostulo.
4. Herkkä kenno ja nopea sarjakuvaus.
5. Tarkennuspisteiden määrä ja tarkennustavat.
6. Live View -toiminto.
7. Säänkestävyys.
8. Keveys ja kestävyys.
9. DX:n 1,3x rajaus.
10. jne.

Tee Se Itse (DIY) -osioon uusia kokeiluja - Camera Arm

Camera Arm
Tee Se Itse -projektini uusin tulokas liittyi taas videoiden kuvaamisharrastukseeni ja seuraavia harjoittelukuvauskeikkojani silmällä pitäen väkästelin yläkuvassa näkyvän tuen video-/järjestelmäkameralleni.

Ripustimet (turvavyöt) sain lasten turvaistuimesta, joka oli siirretty jo "eläkkeelle" ja myös muita tarvikkeita löytyi kotinurkista (minulle aina sanotaan tai muistutetaan, että ei kannata kaikenlaista rojua hamstrata vain sen takia, että niitä voi joskus tarvita, mutta taas nähtiin, että joillakin tavaroilla voi olla hyvinkin paljon uusiokäyttömahdollisuuksia). 

Suunnitteilla on vielä laitteen päällystys tummalla materiaalilla (yliteippaus tai maalaus soveltuvin osin), jotta se ei kiinnittäisi "liikaa" huomiota - tosin tuollaisen itse tehdyn häkkyrän/kapistuksen kanssa liikkuminen ihmisten ilmoilla kyllä aiheuttaa väistämättä huomiota, joten siltä ei voine välttyä. 

Harjoitusta tuon avulla kuvaaminen vielä toki vielä vaatii, mutta sanotaanhan, että "harjoitus tekee mestarin".

Tuon lisäksi tein lähipäivinä vielä toisenkin "tee se itse" kamerapuomin, joka oli erilainen kuin se ensimmäinen täällä blogissakin esitelty, joten koekäytön perusteella sekin lunasti paikkansa välineiden joukossa. Lisäksi tein TFT-näytön telineen, jolla saan TFT-näytön valaisinjalustaan kiinnitettyä sopivalle korkeudelle, joten sekin puoli alkaa olla kunnossa. Uusia haasteita odotellen ja mahdollisia kokeiluja tiiraillen jatketaan etenemistä.

Camera Arm ripustuskoekäytössä (ensiksi ilman kameraa).


Vasemmalla uusin kamerapuomi. 
Keskellä TFT-näyttötelineellä valaisinjalustassa kiinni oleva TFT-näyttö. 
Oikella Manfrotton perusjalusta.


Laitteiden virittelyä harrastusympäristössä 
(pääsin kerrankin itsekin kuvaan, kun tyttäreni harjoitteli kuvaamista järjestelmäkameralla).

Hauskaa kesän jatkoa kaikille!