Sivut

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Kokeiltavana Yepzon

Nyt pääsin tutustumaan joksikin aikaa Yepzon paikannuspalveluun.



"Tekniikkaa rakkaimpien turvaksi" sanotaan mainoslausessa ja päätin kokeilla käytännössä millainen tuo Yepzon on.

Yepzon paikannuspalvelu. Yepzonin mainostetaan olevan maailman helppokäyttöisin paikannuslaite, ja se on suunniteltu erityisesti lapsiperheiden tarpeisiin. Itse lapsellisena mainoslause tarttuu minuun ja keksin monia kohteita, joita tällä laitteella voisi suojella.

Yepzonin ominaisuuksien takia siihen kohdistuu suuri kiinnostus myös kaikenlaisten arvokkaiden tavaroiden turvaamisessa, kuten esim. autonvuokrauksessa ja veneiden sekä moottoripyörien omistajien keskuudessa ja koska sellaisiakin on lähipiirissä, niin tuote lisää kiinostavuuttaan entistä enemmän.

Kun vielä lähipiirissä on henkilöitä, jotka työskentelevät yksin vaikeissa olosuhteissa sekä on yksinasuvia vanhuksiakin, niin lähes kaikki mainoslauseen kohdat tulee tutuiksi ja pystyy omaksumaan ja peilaamaan omaan elämään.

Tälläisten edellä mainittujen kohteiden ja esineiden seurantaan Yepzon voisi olla siis avuksi ja näiden kohteiden paikan varmistamiseen on kehittänyt Yepzon tuon mielenkiintoisen menetelmän.

Yepzonia ei tarvitse ladata päivittäin, sillä se ei lähetä virtaa nopeasti kuluttavaa jatkuvaa paikkatietoa.

Suurimman osan ajasta Yepzon on lepotilassa ja tarkistaa välillä Yepzon Sky -pilvipalvelusta, oletko lähettänyt paikkatietopyynnön puhelimestasi.

Asetuksista voi helposti vaihtaa haluamaansa tilanteen tarkasteluajankohtaan aina tilanteen mukaan. Itse tähän tilanteeseen ideoin sellaista menetelmää, että jonkinlainen graafinen käyttöliittymä voisi olla olemassa, josta voisi itse valita kellonajan ja viikonpäivän mukaan tietyt ajat, jolloin Yepzonissa olisi erilaiset asetukset automaattisesti. Esimerkiksi lasten koulupäivän aikana laite voisi olla enemmän lepotilassa ja sitten kun koulu päättyy, niin paikannuskyselyiden tarkistaminen voisi olla aktiivisena pienemmällä välillä.

Akun luvataan kestävän muutamasta päivästä jopa useisiin viikkoihin aina sen mukaan, paljonko Yepzonin antaa välillä levätä ja mitä asetuksia siinä käytettään. Hyvin akku kuitenkin kestää.

Tehdasasetuksilla akku kestää tavallisesti noin viikon ja älypuhelimeen asennettava sovellus, jolla Yepzonia pystyy tarkkailemaan, kertoo selkeästi paljonko Yepzonissa on virtaa vielä jäljellä.

Yepzon aktivoituu aina liikkeestä ja siirtyy lepotilaan ollessaan tietyn aikaa paikallaan - tästä tulee älypuhelimeen ilmoitus Push-viestinä.
Itse taas mietin, että tämä Push-viestien lähettäminen on kyllä huomattu, joten jos laitteella olisi langaton lataustelakka, jossa se saisi tiettyjä oletusasetuksia ja sen perusteella tietäisi olevansa kotona ja asetukset muuttuisivat siten, että noita Push-viestejä ei lähetettäisi tietyistä kohteista ja tietyistä tilanteista, niin asia voisi olla parempi.

Yepzon-laitteesta voi toki itse katkaista virran (Yepzon-sovelluksella) esimerkiksi jos on menossa lentokoneeseen ja/tai jos laitetta ei aio käyttää vähään aikaan, mutta itse en sitä ole lähtenyt sammuttelemaan toistaiseksi - olen antanut sen olla päällä ja levossa aina kun se ei ole ollut mukana.

Lasten kommentti, kun Yepzonia ensikertaa kotona heille esittelin oli mielenkiintoinen.
1. Vanhempi lapsi (10v) sanoi minulle: Jaa jos tuo tulee mukaan kouluun - niin se on tosi noloa! Missä sitä pitäisi pitää?
2. Nuorempi lapsi (7v) sanoi: Aika siisti, mikä se on? Miten se toimii ja miten sitä käytetään? Saako sen heti mukaan?

Eli tuotteen perusvastaanotto ja siihen suhtautuminen riippuu paljon siitä miten asia esitetään ja kenelle se esitetään ;)