Sivut

tiistai 15. maaliskuuta 2016

WACOM-piirtopöytä

WACOM-piirtopöytä 

Wacom Intuos Pro Medium pen tablet -piirtopöytä


Sain ystävältäni taannoin muutamaksi päiväksi lainaan WACOM-piirtopöydän (Wacom Intuos Pro Medium pen -tabletin) ja kokeilin sitä mm. Photoshop CC:n kanssa ja laite toimi mielestäni oikein hyvin.

Sain laitteesta hyvän mielikuvan, kuten oli tarkoitus ja täten olen miettinyt, että selaisen hankkiminen itselle kiinnostaisi tulevaisuudessa hyvinkin paljon. Toki sille pitänee budjetoida rahaa jonkin verran, mutta onneksi piirtopöytiä on eri kokoisia ja hieman halvempia, kuin tuo minulla lainassa ollut (tuon lainassa olleen piirtopöydän hinta Suomalaisen liikkeen listoilla lienee 350-370 euron luokkaa). Pienemmän Wacomin pöydän saanee noin 100 euron hintaluokassa ja se voisi riittää omaan käyttöön
Pitääpä kysellä maahantuojalta ja/tai valmistajalta, että saisiko sellaisen pienemmänkin koekäyttöön jossakin vaiheessa, jotta se tukisi mahdollista ostopäätöstä positiiviseen suuntaan ja saisi näin ollen vartailupisteen tähän Pro-laitteeseen nähden.

Kokeilin siis tuota lainalaitetta myös muiden sovellusten kanssa ja omat lapsetkin tykkäsivät tuosta erilaisesta tekniikasta ja halusivat kovasti sillä piirtää. Menekkiä siis olisi, jos tuollainen joskus itselle tulisi hankittua.
Wacom Intuos Pro -piirtopöydän kynä

Plussaa:

  • Tuote on mitä mainioin apu ja lapsetkin innostuivat piirtämään erilaisia juttuja tietokoneella.
  • Lainaamassani Pro-mallin laitteessa oli langaton valmius oletuksena ja sitä pidin kohtuullisen tärkeänä.
  • Nappulat olivat konfiguroitavissa ja niiden käyttöliittymä oli kohtuullisen selkeä alasvetovalikoineen.
  • Laite tunnistaa myös painetasot, joten tätä tukevat piirtosoftat ja niiden ominaisuudet saa hyvin käyttöön ja tämä vastaavasti lisää monipuolisuuttaa ja antaa luovuudelle ihan toisenlaisen mahdollisuuden.
  • Kynä oli mukava käteen ja vaihtopäitäkin oli tuotteen mukana (löytyivät kynätelineen sisältä).

Miinusta:

  • Hinta on suhteellisen korkea, mikäli aktiivista käyttöä ei ole paljon (17,3" läppärin kokoinen, joskin hieman litteämpi).
  • Laitteen koko on suhteellisen suuri, joten pöytäpinta-alaa vaaditaan.
  • Tuote vaati ajuri-CD:n (joka oli onneksi mukana), vaikka ohjeissa mielestäni luki, että Windows 8.1 ei vaadi ajureita, koska verkossa oleva kone hakee automaattisesti ajurit netistä. Näin ei kuitenkaan käynyt automaattisesti ja vähän jumppaa vaati, että sain tuotteen pelaamaan toivotusti, mutta lopputulos oli kyllä kaiken vaivan arvoinen.
Päivityksiä tulee tähänkin mahdollisesti, mikäli muistuu mieleen jotakin olennaista ja mikäli joskus saisin lainaksi tai mahdollisesti hankkisin kenties vastaavanlaisen eri valmistajan tuotteen (vertailun vuoksi) tai juuri Wacomin tuotteen, mutta esimerkiksi tuollaisen pienemmän kokoluokan piirtopöydän.

Hyvää vuoden jatkoa kaikille teille!

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Sevenoak Cam Stabilizer

Sevenoak Cam Stabilizer

Sevenoak Cam Stabilizer
Hankin taannoin kuvan mukaisen Sevenoak Cam Stabilizerin videokuvausjuttuja varten ja se on osoittautunut kohtuulliseksi laitteeksi GoPro:n kokoisten kameroiden ja vähän isompien kameroiden kanssa. Laite vakauttaa videokuvaa ja tuollaisena edullisena alle kahdeksankympin laitteena toimii oletetusti. Ihan vakaata kuvaa sillä ei saa, mutta steadycam sopii maksimissaan 1000 gramman kameroille ja sillä saa suhteellisen vakaata videokuvaa käsivaralta kuvattuna. Toki kalliimmissa laitteissa ja sähköisissä laitteissa vakautus on eri luokkaa, mutta kuluttajahintaluokan lisävarusteena tuote toimii mielestäni ihan hyvin. Muutama minuutti menee kameran ja stabilizerin tasapainon säätämiseen ja oikean kokoonpanon etsimiseen, joten sitä kannattaa harjoitella ennen kuvauskeikalle lähtemistä.

Toki oma järkkärini alkaa olla sitä luokkaa, että tuotteen kantavuus kyllä juuri ja juuri riittää, mutta eri asia on se, että saanko tuon tuotteen helposti säädettyä siten, että olisin tyytyväinen kuvan stabilointiin.

Yhtä kaikki tämä tuote tuo vakautta käsivaralta kuvaamiseen ja liikkumiseen kuvatessa, joten hinta-laatusuhde on kohdallaan.

Tee Se Itse -kokeilujakin olen tehnyt, mutta kyllä on myönnettävä, että nämä asiaan oikeasti suunnitellut ja erilaisen ja kattavamman tuotekehitysprosessin läpikäyneet tuotteet peittoavan Tee Se Itse -laitteeni mennen tullen.

Uskon, että tuote kulkee mukana monissa kuvauksissa tästä lähtien ja onko jo ollut pilkkireissulla ja ulkona mukana. Harjoittelemista tosin asian konnollinen suorittaminen vaatii, mutta "oppia ikä kaikki" sanotaan.

Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia haasteita. Mukavaa kevättä kaikille!