Sivut

perjantai 5. kesäkuuta 2020

E-Go PRO sähköpotkulauta


E-go Pro -sähköpotkulauta (250W).
E-go Pro -sähköpotkulauta istuimella (teho 250W) ja sen huippunopeus on noin 25km/h eli sen sanotaan olevan siten tieliikennekäyttöön soveltuva ja sitä koskee pyöräilijälle kohdennetut liikennesäännöt.

Laitteella pystyy liikkumaan sujuvasti ja valmistaja lupailee jopa 25 kilometrin toimintaetäisyyden ko. tuotteelle, mutta tähän vaikuttaa ajajan paino ja maasto-olosuhteet, jne. Tällaisen noin 100 kg:n raavaan miehen kuljettamisessa tuollaisella 250 W:n moottorilla on työtä ja ylämäkiin joutuu itse laitetta potkimaan, mutta alamäessä vauhti kiihtyy aika hurjaksikin ja tasaisessa maastossa asfaltilla laite kuljettaa kyllä tätäkin Vapepa-laista ihan mallikkaasti. Se on tosin välillä kenties hassun näköistä, mutta siitähän me emme välitä - emmehän?

Maksimi ajajan paino laitteessa on ilmoitettu 120 kg,  joten siksi laite peräkärryssä kulkemaan valikoituikin. Tätä on käytetty jo onnistuneesti eräässä etsinnässä, joten se on paikkansa varusteissa ansainnut. Potkulaudessa on täyskumipyörät, joten vaikka kulku on vähän epätasaisempaa ja täryyttävämpää, kuin kenties ilmakumipyörillä varustetussa laitteessa olisi, niin se oli myös eräs valintakriteeri, koska näin ollen ei ole vaaraa renkaiden puhkeamisesta maastossa ja siten laite on hieman huoltovapaampi.

Listahinta Huippukone.com:ssa 578,00 € ja tarjouksessa 399,00 € (tilanne 13.5.2020).

Sähköpotkulauta satulan kanssa.

Tuotteen kuvaus:

Laite painaa vain 12,5 kg ja se on vähemmän kuin osa vastaavisra eri valmistajan tuotteista. Pro on näin ollen suhteellisen helppo kuljettaa mukana myös kantaen.

Potkulaudan pystyy taittamaan kasaan kuljetusta varten vain muutamassa sekunnissa ja tämä on hyväksi havaittu säilytysta ja kuljettamista varten mm. etsinnöillä, kun pitää voida siirtyä myös autolla nopeasti paikasta toiseen.

Tangon  lukitusmekanismi on nopea käyttää ja siinä on säädöt.
Myös turvallisuuteen on kiinnitetty huomiota, koska laitteessa on kiinteä LED-ajovalo edessä sekä heijastimet, jotka ovat hyvät olla olemassa turvallisuuden ja lainkin takia. Lisää valoja ja heijastimia saa sitten kiinnittää vaikkapa kuljettajaan, joten iltojen hämärtyessä tällä laitteella voi myös ajaa.

Mekaaninen jarru takarenkaalla on nopea käyttää ja tehokas levyjarru pysäyttää hyvin ja laite on kokemukseni mukaan tasainen ajettava ja ajamisen oppii hyvin helposti.

Laite on varustettu Bluetoothilla ja näin ollen potkulaudan ajo-ominaisuuksia voi säätääkin ilmaisella puhelinsovelluksella, joka löytää laudan suhteellisen helposti, mutta puhelinteline pitää kunkin hommata itse, koska puhelinta ei voi pitää kädessä ajaessa...ei kannata edes yrittää...en sano, että minä olisin kokeillut, mutta tuli vain mieleeni antaa vahva suositus, että molemmat kädet ohjaimilla ajellaan.

Mukana on istuin (joskin sen näppäryydestä en tiedä), joka on irrotettavissa ja se tuo ajamiseen tietynlaista variaatiota, jos sellaista kaipaa ja jos sille on tarvetta. Istuimen korkeus on helposti säädettävissä. Istuin voidaan siis myös irrottaa tarvittaessa ja tällöin laite on perinteinen sähköpotkulauta ilman satulaa (kokonaan irrottaminen vaatii vähän aikaa ja työkaluja samoin kiinnittäminen). Laidalla pystyy jotenkin ajamaan myös seisten, vaikka satula olisi paikoillaa. Painoa satula vähän lisää ja laitteen kokoa kokoontaitettunakin.

Tekniset tiedot:
  • Harjaton 250W moottori
  • Moottori sijaitsee etupyörässä
  • CE-hyväksytty
  • Litiumakku 36V 7,8 ah
  • Ajomatka n. 25km
  • Huippunopeus n. 25km/h
  • Runko kevyttä lentokonealumiinia
  • Bluetooth kännykkäsovellus
  • Helposti taitettavissa kasaan kuljetusta/säilytystä varten
  • Isot, 8,5″ umpikumipyörät
  • Led-valot edessä ja takana
  • Vesitiivis IP54
  • Nousukulma jopa 14%
  • Levyjarru
  • Led-mittari
  • Latausaika 3-5 tuntia
  • Maksimikantavuus 120 kg
  • Väri:
  • Harmaa/ musta
Laitteen takuu 12 kk, akulla 6 kk.

Käyttöohjekirja ja muutama työkalu tulee mukaan paketissa.

Omia mietteitä:

  1. Vakionopeudensäädin (säädettävissä BT-App:in kautta) on hyvä ominaisuus.
  2. Levyjarru takana on hyvä ja se, että veto lakkaa ja moottorijarrutus vähän puree kun painaa jarrua.
  3. Jarruvalo on hyvä olla olemassa.
  4. Kiinteä LED-valo on hyvä ominaisuus, mutta sen valaisuominaisuudet eivät päätä huimaa.
  5. Lamppu ei mene heti päälle kun laitteen laittaa päälle, on hyvä.
  6. Kantavuus on hyvä (max. 120 kg).
  7. Moottorin teho 250w on vähän vajaa isolle henkilölle.
  8. Vauhti ok, kiittyvyydessä toivomisenvaraa - potkinta auttaa vauhdin saamiseen.
  9. Lukitus on hyvä, mutta toimii vain laitteen päällä ollessa ja apin kautta.
  10. Lukituslenkki olisi hyvä asia myös säilyvyyden kannalta.
  11. Renkaat "hyvät" jousitus puuttuu.
  12. Satulaa käytettäessä ei voi perustoimintoja helposti tehdä.
  13. Satulan toteutus on omasta mielestäni vähän huono.
  14. Satula tosin on hyvä lisä, jos sitä tarvitsee, mutta sen kiinnittäminen ja irrottaminen kokonaan vaatii aikaa ja työkaluja.
  15. Oikeanlaisia työkaluja ei ollut mukana riittävästi.
  16. Ohjeet eivät pyytäneet kiristämään ruuveja ja se oli tehtaalla jäänyt puolitieden siis ruuvien kiristys. Tämä on syytä tehdä heti paketista avaamisen jälkeen ennen ajoa ja myös välillä ajamisen myötä tarkastaa löystyneet ruuvit ja mutterit.
  17. Ohjeita ei ollut Suomeksi ja se on mielestäni miinus, vaikka itse pärjäänkin muilla kielillä.
  18. Enemmän käyttöohjeistusta saisi olla ja lisäksi toivoisi olemassa olevia esimerkkejä ajamis- ja huoltoasioihin liittyen.
  19. Hinta-laatusuhteeltaan laite on ihan ok - vastaa markkinoilla olevia muitakin tuotteita.
  20. Moottori (eturengas) kuumenee käytössä aika paljon, mutta kun on säilyttämisessä varovainen, niin asia lienee ok.
  21. IP54 luokitus arveluttaa, koska mm. latausliittimen suojaus (kumi) ei ole kovin hyvä.
  22. Laturi on suhteellisen pieni ja vaatimaton, joten sen suhteen toivoisi kehitystä tapahtuvan?
  23. 120 kg maksimiraja arveluttaa...mutta se oli ostokriteeri, koska pääsääntöisesti muut valmistajat arvioidat 100 kg:n maksimipainon kuljettajalle, niin mietin, että onko tämä tukevampi ja siksi on saatu kapasiteettia ylemmäs, koska ainakaan 250W:n moottori ei tue ajatusta, että lähes 100 kg:n saati sitten 120 kg:n käyttäjä sillä ketterästi etenisi ylämäissä. Kevyemmän kuljettajan 50 - 60 kg se jaksaa hyvin kuljettaa paikasta toiseen ja kiipeää pientä ylämäkeäkin ketterästi.
  24. Varaosien saatavuus mietityttää
  25. Soittokello on hyvä ominaisuus ja toimii hyvin.
  26. Käynnistysnappula ja "ledinäyttö" viimeistelemättä ja jättää halvan kuvan verrattuna mm. kilpaileviin malleihin. Olisinko valmis maksamaan tästä enemmän - en ehkä. Kosmeettinen asia, mutta asikastyytyväisyyttä voisi saada helposti lisättyä.
  27. Tehoa pitäisi olla enemmän, mutta olisinko valmis maksamaan siitä enemmän ja lisäisikö se taas tuotteen painoa? Eli jos paino ja sitä kautta kuljetettavuus ja ajomatka huononisi, niin en ehkä olisi valmis maksamaan tehosta paljon enempää, joten tässä on aika hyvä koko/paino/hinta-suhde.
  28. Tälle laitteelle on oma käyttökohteensa ja perustellusti tämä on käyttökelpoinen Vapepa-ryhmälle RPAS-toiminnoissa mm. Kauko-ohjaustähystäjän uuteen tarkkailupisteeseen siirtymisen tiimoilta.
  29. Vaijerit ja johdotukset (poislukien läpiviennit) ovat ok-tuntumaltaan, mutta ne kannattaa käydä läpi.

Lisäksi:

  1. Ajaminen vaati totuttelua aluksi, mutta matalan painopisteen ansiosta laite on suhteellisen vakaa ja helppo käyttää. Satulan käytössä on oma opettelemisensa, mutta sekin luonnistuu pienen harjoittelemisen myötä.
  2. Vesikourujen yli ei kannata yrittää ajaa -> laite tökkää niihin, jos renkaan koko ja maassa poikittain olevan vesikourun koko lähenee toisiaan.
  3. Jarrutusta kannattaa ja pitää harjoitella varsinkin hiekalla ja alamäessä tämä asettaa haasteita ja vaati totuttelua.
  4. Tuntuma on ihan ok, kunhan ajoasennon ja periaatteen oppii.
  5. Laite on vakaa ja tukeva, vaikka tärinää esiintyykin. 
  6. Range ei ole maksimipainojen lähellä toimiessa ihan valmistajan ilmoittamien arvojen suunnalla. Eli kuten yleensä tämä maksimimatka lienee mitattu sopivan painoisella henkilöllä ja tasaisessa maastossa hyvän sään aikana, koska ainakaan omassa käytössä nuo luvatut speksit eivät ihan täyty ajomatkan ja muiden juttujen suhteen.
  7. Satulan käyttö hassua ja se blokkaa tehokkaasti muun käytön, vaikka satulan kanssa voi myös seisten ajaa, kunhan mahtuu laudalle. Paino siirtyy vähän etuosaan, mutta on hallittavissa.
  8. Pystyy ajamaan sorallakin, vaikka on täyskumipyörät, jos alusta ei ole liian pehmeä.
  9. Täyskumipyörät eivät puhkea ja vaikka ne ovat kovat, niin omaan käyttöön valitsisin ne.
  10. Lithium-akut ok...saadaan tehoa ylös ja painoa alas (niiden säilyttäminen talvella ja muukin lataussykline maksimimäärä ei ole vielä selvillä, joten asiaa pitää tutkia).

Toivottavaa softa- ja HW-kehitystä:

  1. Erilainen kehittyneempi varashälytin olisi hyvä tuotteeseen saada. Ajonesto, tms.
  2. Vakionopeuden säätö erilaiseksi ja ilman puhelinta konffattavaksi. 
  3. Toimintojen indikointi selvemmäksi (nyt LED-toiminnoilla indikoidaan).
  4. Räätälöitävät omat näkymät (saisi haluamansa arvot esille kännykkäsovellukseen) omalle sivulleen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti